Oivalluskeksintö

Palataan esihistorialliseen maailmanaikaan, jolloin raahattavan ja myös kannettavan puhelimen käyttö autossa edellytti antennia. Elämäni ensimmäinen matkapuhelin oli Nokian litteä malli, ihan kahvan kanssa. Elikkä se auton akusta pykälää pienempi malli. Toiminta-aikaa kyseisessä high-tech-tuotteessa riitti peräti kaksi tuntia, jos ei käyttänyt!

Vein kerran Saabiani pesuun enkä saanut antennia irti. Tallustelin Kesoilin kassalle jakaria kysymään ja tyttö iski kouraan puolimetrisen Bachon. Kun ihmettelin työkalun mittoja niin kommentti oli, että ”Kaikki pienemmät on varastettu!” Ja ymmärsin hyvin; sellainen kiva 10cm avain unohtui helposti – tahallisesti tai jopa tahattomasti – taskuun.

No, tokihan se antenni Bachollakin irtosi, mutta oli kyllä roisi työkalu niin pieneen hommaan.

Silloin minulla välähti, että jos leikkauttaisi laserilla polkupyörien mukana tulleen ”yleisavaimen” kaltaisen pienen lätkän, jossa olisi antennia varten sopiva kolo, muistaakseni 8mm avainvälillä. Työssäni olin suunnitellut laserilla leikattavia tuotteita jo jonkin aikaa ja ymmärsin sen mahdollisuudet. Kirjasin ideani pieneen mustakantiseen vihkoon, jossa muitakin ideoita on ”enemmän kuin runsaasti”.

Ehkä vuoden päästä aloin pähkäillä sopivaa liikelahjaa konesuunnittelua tehneen oman insinööritoimistoni asiakkaille. Tuli siinä mieleen omat ja kavereitten keksinnöt. Olin mukana paikallisessa keksijäyhdistyksessä, jonka virallinen nimi oli tuolloin Etelä-Karjalan Keksijät ja Tuotekehittäjät r.y. Omien rajallisten resurssien näkökulmasta katsottuna rahakukkaroon mahtuva metallilätkä tuntui parhaalta. Jossain vaiheessa oivalsin vielä lisätä siihen ostoskärripoletin ja kaljapullon korkinavaajan.

Se oli hauska jokamiehen keksintö, jonka kuka tahansa olisi voinut tehdä.

 

Kehittäminen on työtä ja työtä ja …

Otin yhteyttä keksijöissä toimineeseen Ari Piispaseen, joka ei ihan heti innostunut, mutta soitti seuraavana aamuna innostuneena: ”Kuule Seppo, tämä onkin tosi kova juttu!”

Arin eräs lapsuudenystävä oli kaupan alalla töissä ja tämä oli antanut poletistani todella myönteisen lausunnon. Hän oli sitä mieltä, että minun keksintöni mukaisia jaettaisiin yksi kutakin suomalaista kohti. Siis vain Suomessa! WOW!

Ajankohta oli myös mitä otollisin: ostoskärrylukkojen käyttö oli vasta alkamassa.

Ulkomaankauppaliiton paikallinen asiamies näki koko ketjun. Hän totesi, että jos Saksasta löytyy jälleenmyyjä, niin bisnes olisi melkoisen ongelmaton. Tuotanto oli mahdollista hoitaa Suomesta käsin todella pienillä resursseilla.

Työnjaossa minun kontolleni tuli tuotekehitys ja paperiasiat, Ari hoiti myynnin ja tuotannon.

Piirsin CAD’illä version toisensa jälkeen hakien mahdollisimman kaunista, mutta silti toimivaa rakennetta. Lopputulos muistutti akustista kitaraa. Tämän prosessin myötä havahduin siihen, että estetiikka on lainalaista.

Kaiken kaikkiaan teetimme 100 erilaista versiota mokomasta lätkästä aina kierrekorkin avaajaa myöten.

Nimeksi keksin sanan ”Avari”; väline pullonkorkin ja ostoskärrilukon avaamiseen. Jälkeenpäin selvisi, että J.R.R. Tolkienin fantasiakirjassa esiintyi avari-niminen kansa. Sittemmin tuli tutuksi myös samanniminen ylellinen hotelliketju.

Haimme tuotteellemme myös hyödyllismallisuojan. Toki sellaisen olisi itsekin voinut väsätä, mutta otimme yhteyttä silloisen Papula-Rein-Lahtela Oy:ssä patenttiasiamiehenä toimineeseen Timo Helinoon. Onneksi.

 

Konflikti isojen kanssa

Aloitimme kaupankäynnin protosarjalla. ProLaser leikkasi puolensataa Avaria. Kromi pintaan ja myymään. Vastaanotto oli myönteinen ja lyhyessä ajassa Ari sai niitä 500kpl kaupaksi. Ja kun eräs paikallinen kännykkäkauppias vielä oma-alotteisesti tilasi muutama sata lisää lasermerkatulla logolla, olimme varmoja siitä, että tästä tulee ihan oikea tuote.

Ari löysi edustajaksi ostoskärrimyyjän, joka ympäri maata kärryjä kaupitellessaan esitteli kauppiaille myös meidän Avariamme. Myös Citymarket Turtolassa Tampereella.

Maailma näytti kovasti ruusuiselta ja uskalsimme tilata stanssaustyökalun massatuotantoa varten. Teimme sinkittyjä halpamalleja, kromattuja laatumalleja ja kullattuja ylellisyystuotteita.

Aloimme lähetellä mainoskirjeitä, joissa muun kehumisen joukossa oli maininta teollisoikeudellisesta suojasta. Sekä piirros tai mallikappale Pat. merkinnällä. Suojasta kerrottiin myös kotisivuillamme. Viikon päästä postituksesta Ari alkoi soitella marketeihin ympäri Suomea. Sinkittyä Avaria meni kaupaksi parhaimmillaan kymmeniä tuhansia. Se oli hienoa aikaa.

Otimme kaksi pitkäaikaistyötöntä harjoittelijoiksi ajatuksella, että he aluksi hoitaisivat lasermerkattavien kromattujen pienerien myyntiä.

Sitten saimme kuulla tamperelaisen Citymarket-kauppiaan tilanneen vastaavia Koffin kautta Kauko-Idästä. Kun Ari kertoi minulle asiasta, minä en tahtonut uskoa moista todeksi. Että isojen yritysten keskijohto tilaisi suojatun tuotteen kopioita Citymarketin ja Sinebrychoffin logoilla! Aivan kuin joku veisi jäätelön lastenvaunussa istuvan natiaisen kädestä! – En ole koskaan elämäni aikana ollut mistään asiasta yhtä väärässä!

Koff ja Citymarket kiisivät mitään väärää tehneensä, eivätkä myöskään olleet halukkaita keskustelemaan korvauksesta. Piraatteja oli tuotu EU:n ulkopuolelta, joten keskustelujen epäonnistuttua teimme asiasta tutkintapyynnön Tulliin. Asia toki otettiin vastaan, mutta asian setvintä kesti useita vuosia ja sinä aikana siviilioikeudellinen syyteoikeus vanheni. Emme olleet huolissamme, sillä Tullin puolelta meille oli kerrottu, että tämä oli selvä rikosasia, jossa vanhenemisaika oli pitempi.

Asia mutkistui, kun ensin yleinen syyttäjä Sakari Tiilikainen arvioi meidän menetyksemme Hong-Kongin hintatason mukaan ja ilmoitti, että asia on liian pieni. Ei syytettä. Seuraavaksi apulais­valtakunnansyyttäjä Jorma Kalske katsoi, että tahallisuudesta ei ollut näyttöä – vaikka piraatti oli 1:1 kopio omastamme. Ei syytettä.

Meillä oli mieli mustana.

Viranomaisten pestyä kätensä asiasta, varatuomari Kari J Laine alkoi hoitaa asiaamme ja nostimme itse rikossyytteet neljää henkilö kohtaan. Helsingin käräjäoikeus piti vastaajia syyttöminä ja tuomarina toiminut Kimmo Mikkola langetti meille vastapuolen kuluja 35.000€ maksettavaksi ja oman juristin palkkio päälle. Valitimme Helsingin hovioikeuteen, josta vihdoin tuli hyväksyttävä päätös: neljästä syytteeseen asettamaamme henkilöstä kolme sai 60 päiväsakkoa kukin ja ainoastaan Sinebrychoffin toimitusjohtaja jätettiin tuomitsematta.

Korvaukset sen sijaan eivät naurattaneet: minä ja Ari saimme 5.000€ kahteen pekkaan jaettavaksi.

Käräjöinnin aikana bisnes oli kuollut pois ja myyjiksi otetut kaksi pitkäaikaistyötöntä olivat palanneet kortistoon. Avareita ehdittiin myydä puolisen miljoonaa ja olimme juuri ja juuri saaneet omat kulumme pois. Tuntipalkaksi meille jäi 1-2 euroa tunnilta.

Paskan maku siitä suuhun jäi.

 

Summa summarum

Ison talon isossa konttorissa on helppo tuhahtaa: ”Kaksi persaukista pienyrittäjää maaseudulta. Eivät ne mitään uskalla. Ja vaikka uskaltaisivatkin, niin eivät ne mitään mahda.” – Tällainen ajatusmalli oli pätevä vielä Kekkosen aikaan, mutta ei enää. Ei EU:n aikakaudella. Pienet eivät välttämättä menekään kotiinsa itkemään, vaan nostavat oikeuksien loukkaamisesta äläkän. ”Meetoo” ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen.

Tuolloin kotisivut olivat itsellenikin uusi asia enkä juurikaan tuntenut sosiaalista mediaa – lieneekö nimitystä oltu vielä keksittykään. Julkisuudessa meteli jäi pariin lehtijuttuun. Tänä päivänä tilanne on pienten kannalta kertaluokkaa parempi.

Jos aloittaisin saman hankkeen uudestaan, niin:

– yhteistyö ja työnjako ovat erittäin arvokkaita; Ari oli luonteeltaan enemmän ulospäin suuntautuva, minä sisäänpäin lämpiävä

– hankkeen mittakaavan tulee olla omalle kukkarolle sopiva; jos tulee konkka, niin oma kämppä ei saa mennä

– loppukäyttäjän mielipide on liikkeellelähdön liipaisin

– tuotteelle tulee hakea suoja asiantuntijan toimesta ja omatekoiset kannattaa unohtaa; näissä asioissa pilkun paikka ja ymmärrys ovat todella tärkeitä asioita

– omat tekemiset, etenkin tiedon jakaminen ja julkisuus, tulee dokumentoida

– ongelmien ilmaantuessa välittömästi yhteys juristiin; keksijää ei välttämättä oteta vakavasti

– viranomaisten työrauhasta en enää piittaisi, joskaan en yksisilmäisesti julkisuutta suosittele; se on kovasti kaksiteräinen miekka

– sosiaalinen media käyttöön hyvässä ja pahassa, mutta JÄRKI KÄDESSÄ

Koko tarina: www.avari.fi